Aikas

Viimevuoden vappuna perkeleet valloittivat paratiisin. Kukaan ei tiedä, kuinka niin pääsi käymään: ehkä taivaalliset sotajoukot olivat tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen ja eläköityneet tai muuten vain nukkuivat vartiossa. Kukaan ei kuitenkaan ollut estämässä sarvipäiden marssia. Ne löivät hiilihangoilla taivaan portit säpäleiksi ja potkivat arkkienkelit ulkopuolelle. Jumalasta ei koko tapauksen aikana nähty vilaustakaan, eikä Hänen osuudestaan tapahtumiin olla vieläkään yksimielisiä. Paratiisin muurien murruttua käärmeet luikertelivat maasta sen jokaiseen puuhun ja alkoivat saarnata hyvän ja pahan tietoa kaikille, joita vähääkään kii

Kesällä olimme lepakoita, me kaksi yksinäistä, erossa muusta maailmasta. Elimme öisin ja nukuimme päivällä, jos silloinkaan. Päivisin aurinko paistoi verhojen läpi muuttaen huoneet viidakoksi. Oranssi ja vihreä kietoutuivat ympärillemme kuin köynnökset. Öisin hiljaisuus otti syliinsä herättäen tuntemaan ulkomaailman pelot ja tuskan. Vain me olimme turvassa. Kaikki oli niin kaunista ja kuitenkin kiellettyä, mutta meidän maailmassamme eivät muiden lait ja normit vaikuttaneet. Elimme rousseaulaista luontoa pienessä likaisessa kerrostaloasunnossa. Keksimme omat sääntömme ja noudatimme niitä. Ulkomaailmalta emme pyytäneet emmekä saaneet. Täysin